Kuvittelen ainakin että kaikki ns. viralliset asiat ennen muuttoa on hoidettu. Posti, maistraatti ja kela tietää uuden osoitteen. Koulun kanssa on sovittu että loput opinnoista voin suorittaa etänä. Vakuutus on kunnossa. EU:n sisällä ei onneksi tarvi miettiä työlupia tai muuta, ja Suomen ajokorttikin on ihan pätevä Englannissa. Rokotteet on kaikki kunnossa vaikka niitä ei tälle reissulle edes tarvisi. Ensi viikolla pitää vielä puhelin- ja mokkulaliittymät pistää poikki, Onkohan vielä muuta? Paikan päällä mietitään sitten uudemman kerran puhelinliittymää ja pankkitiliä, mistä en ole varma että täytyykö hankkia paikallinen.
Edelleen tuntuu hassulta sanoa että olen lähdössä au pairiksi. Koska perhe on tuttu, on tätä ehditty suunnitella pitkään ja huolella. Vuosi sitten idea nousi ensimmäisen kerran esille, ja siitä lähtien ollaankin puhuttu kaikesta tästä. Viime viikkoina, tai oikeastaan kuukausina, käytännön asioiden suunnittelu ja järjestely on hoidettu whatsappin kautta. Melkeinpä päivittäin laitetaan viestiä niin pienistä kuin isoista asioista. Miten jaetaan kotityöt, mitkä ovat ns työtunnit, onko vakuutukset kunnossa, ekalla viikolla käydään sitten kaikki yhdessä syömässä, jne. Vaikka käytännössä olenkin au pair, tulee silti sanottua että olen menossa kaverin luokse asumaan.
Olen käyttänyt viimeiset kaksi viikkoa ympäröimällä itseni kaikilla tärkeillä ihmisillä. Tottahan se on, ei mun reissussa tule mitään paikkaa ikävä, vaan ihmisiä. Lähteminen tulee olemaan vaikeaa, mutta kirjoitan siitä toisella kerralla. Tämän viimeisen viikon aion viettää samoissa merkeissä; tärkeiden ihmisten kanssa. Nyt sunnuntai-illan viettoon, telkkarissa pyörii vinoshow ja vieressä on kulho popcornia!