Viime viikon riennot

Huh, viime viikko meni ihan hujauksessa ohi. Olin ekaa viikkoa "töissä", eli toisin sanoen lapsenvahtina 10h päivässä. Samalla pistin opparin kasaan ja lähetin sen esitarkastukseen. Loppuviikko meniki Lontoossa. Johan oli viikko!

Kuten huomata saattaa niin mun elämä on ollut aika täynnä lastenvaunuja. Tuo yksi naamakuva oli pakko päivittää ku näytän siinä aivan murtovarkaalta.

Lontoo oli taas aivan huippu. En tiiä mikä siinä kaupungissa on, mutta jotenki se tuntuu aina kodilta. En ole ikinä ollut missään paikassa mikä olisi Lontoon voittanut.

Nyt soi: Hozier - Take Me To Church

No one told you life was gonna be this way

Nyt kun pitäisi kirjoittaa opinnäytetyö valmiiksi, niin jotenkin sitä keksii niin paljon muuta tekemistä. Selailin brasilia-blogiani ja jäin fiilistelemään sitä aikaa elämästäni. Samalla huomasin, että olen silloin jaksanut kirjoittaa _melko_ pitkiä blogitekstejä. Yritän parantaa tapojani tämän suhteen, mutta saa nähdä kuinka käy.

Olen tottunut yllättävän hyvin Englantiin ja englantilaisten (myös outoihin) tapoihin. Hanavesi ei enää maistu niin pahalta. Tai siis maistuuhan se aivan kalkilta, mutta sitä pystyy juomaan irvistämättä. Kaikissa taloissa on kylmä ja kosteaa sisällä. Lähestulkoon jokaisesta talosta löytyy myös hometta. Koska talojen/asuntojen lämmistys on kallista, ei niitä lämmitetä ennenkuin ulkona on oikeasti kylmä. Meillä on tällä hetkellä tässä kämpässä lämmitys päällä tunnin vuorokaudessa. Kylmyys ei ole niin paha kuin pelkäsin, tähän tottui melko äkkiä. Onneksi tuli otettua Suomesta mukaan useammat villasukat :) Mutta kosteus, se on paha. Kaikki vaatteet ovat aina nihkeitä, kylmiä ja kosteita kun ne laittaa päälle. Ällöttävää. Minun huoneeni toimii ainakin toistaiseksi pyykinkuivaushuoneena, koska minulla nyt on tilaa täällä. Kosteat pyykit vielä lisäävät ilmankosteutta. Esimerkiksi minun sohvani tuntuu jatkuvasti siltä kuin siihen olisi kaatunut lasillinen vettä. Olin tuonut Suomesta mukanani pussillisen missä äxiä vai ässä mixiä, niitä kirpeitä kuitenkin. Olin avannut pussin ja jättänyt sen pöydälle. Seuraavana päivänä kun otin pussista muutaman karkin, huomasin että ne olivat kuin vesisateessa uitetut. Heitin loppupussin roskiin.

Tietysti minulle on sattunut tässä melkein kahden viikon aikana sattunut ja tapahtunut. Ensimmäisinä päivinäni täällä olin yksin yhden iltapäivän. Kävin tekemään itselleni lounasta, ja olin laittamassa levyä/liettä päälle että saisin paistettua kananmunia. No tietenkin täällä on kaasuliesi. Hetken aikaa pyörin keittiössä ympyrää miettien miten se toimii. Suurimpana kysymyksenä oli, että tarvitsenko tulitikkuja sen sytyttämiseen. En kehdannut soittaa kenellekään ja kysyä, vaan päätin itse selvittää asian. Vartin jälkeen keksin, että kun avaa kaasun ja painaa sitä ainoaa nappia mikä lieden vieressä on, niin levy menee päälle. Eräänä iltana valvoin myöhään kun muut olivat jo nukkumassa. Kun itse väsyneenä olin menossa nukkumaan, huomasin etten tiedä mistä olohuoneen valot sammutetaan. Kävelin pitkin huonetta, konttasin lattialla, seisoin sohvan selkänojalla mutta en vain löytänyt valokatkasijaa mistään. Vartin kuluttua luovutin, jätin valot päälle ja menin nukkumaan. Seuraavana aamuna selvitin asian. Tänään olen taas viettänyt iltapäivää yksin kotona. Tiskipöydän reunalla oli laseja kuivumassa, ja ajatuksissani tiputin viinilasin lattialle ja se hajosi. Hetken aikaa seisoin paikallani ja mietin mitä ihmettä nyt teen. Pompin lasinsirujen keskeltä pois, nappasin kissan kainalooni ja heitin sen makuuhuoneeseen turvaan. Sitten aloin etsimään imuria. Sain kuin sainkin siivottua kaiken. Jälleen konttasin pitkin lattiaa varmistamassa, että kissan tai vauvan ulottuville jäänyt yhtään lasinsiruja, ennenkuin vapautin kissan makuuhuoneesta. Sen jälkeen laitoin viestiä Naten vanhemmille tapahtuneesta, ihan vain että tietävät varoa mahdollisia lasinsiruja. Sain vastaukseksi "You make me laugh". Noh, nyt ainakin tiedän miten liesi toimii, mistä valot sammutetaan ja missä imuria säilytetään.

Minun pitäisi laittaa oppari kymmenen päivän päästä esitarkastukseen. Ensi viikko minulla on aivan tajuttoman kiireinen, joten oli etukäteen suunnitellut että tämän viikon sunnuntaihin mennessä oppari olisi valmis. Vielä tähän mennessä en ole tehnyt mitään sen eteen. Olen tänään menossa illalliselle enemmän ja vähemmän tuttujen kanssa. Huomenna tai sunnuntaina olisi tarkoituksena mennä kaupoille pyörimään ja elokuviin katsomaan Gone Girl. Jaa että missä vaiheessa kirjoitan sen opparin?

Ötökän elämää

Kuten viime perjantai-iltana Lontoossa kaikille toitotin, minulla on kotonani viisikuinen vauva. Elämä vauvan kanssa ei ainakaan ole tylsää. Taino mikäs minä olen sanomaan, kun ei se oma lapsi ole. Kuitenkin tämä lapsi kuuluu minun arkeeni, ja näen häntä päivittäin vaikka en olisikaan ns. töissä. Vaikka suurin osa päivistä on vain ajan tappamista, hassuja asioita ehtii silti sattua jatkuvasti. Esimerkiksi eräänä päivänä Nate ei tunnistanut minua vaan pelästyi kun olin laittanut pipon päähäni. Ymmärrän, että näin halloweenin alla monet asiat voivat olla pelottavia, ja onhan se pipo naamiaisasuista pelottavin. 

Nate on viime viikolla oppinut kääntymään selältään mahalleen. Siitä hän ei kuitenkaan pääse eteenpäin, ja hermothan siinä usein menee kun on jumissa samassa asennossa. Nate on kova puremaan kaikkea. Onneksi hampaita ei ole vielä tullut yhtään, sillä siinä purennassa on jo muutenkin voimaa. Jos vahingossakin omat kädet on lähellä Naten naamaa niin aika äkkiä ne päätyy suuhun pureskeltavaksi. Tänään Nate kovasti yritti syödä minun varpaitani. Parasta on, kun Nate (yrittää) syödä jotain, on hänellä hauska ilme. Ihankuin hän oikeasti kuvittelisi, että hänen suuhunsa mahtuu loputtomasti asioita. Katsoimme tässä yhtenä iltana Walking Deadin uusimman jakson. Yhdessä kohtauksessa eräs zombie kumartui ihmisen kasvojen päälle syödäkseen häntä. Totesimme kaikki yhteen ääneen "Ihan kuin Nate". En tiedä oliko sillä zombiella jotenkin vauvamaisia piirteitä, vai onko Nate vain zombiemainen, mutta yhdennäköisyys oli huomattava. 

Tänään kävimme läheisellä leisure centerillä vähän ihmettelemässä paikkoja. Uimahallin lisäksi sieltä löytyi lapsille leikkialue, mikä oli kaikkine liukumäkineen, pallomerineen ja tunneleineen melko suuri. Nate oli vähän väsynyt eikä häntä kiinnostanut kaikki hienot vempeleet, mutta minä olin sitäkin innostuneempi kaikesta. 

Kun aloitin tämän pätkän kirjoittamisen, Nate oli juuri herännyt päiväunilta. Hetken aikaa yritin kirjoittaa, mutta ei siitä tuntunut mitään tulevan kun oli auttaja vieressä. Nyt kuitenkin kun pieni on jo yöunilla sain tämänkin valmiiksi.

Nyt soi: Meghan Trainor - All about that bass 

BFF's

Kirjoitin tämän pienen pätkän jo ennen reissuun lähtöä, mutta se jäi julkaisematta. Nyt törmäsin siihen uudelleen, joten päätin laittaa sen tänne. I wrote this tiny bit two weeks ago but I totally forgot to post it. Now I just found it again and wanted to share it with you.

Monet au pairiksi lähtevät menevät uuteen maahan ilman tuttuja tai ystäviä. Minulla tilanne on täysin päinvastainen. Minulla on Englannissa vahva ystäväverkko. Ja ystävillä tarkoitan oikeita ystäviä, sellaisia kenet olen tuntenut jo kymmenen vuotta. Kyllä, kymmenen vuotta, siitä asti kun olen itse ollut 12-vuotias. Kun minulla on nämä ihmiset ympärillä, tiedän että en ole yksin. Eikä minulla pelkästään ole ystäviä Englannissa. Minulla on perhe. Oikeastaan minulla on useita perheitä. Jotkut näistä ystävistäni ovat niin läheisiä, että tässä vuosien varrella en pelkästään ole tutustunut heidän perheisiinsä vaan voin myös sanoa kuuluvani näihin perheisiin.

Many au pairs go to a new country without knowing anyone from there. My situation is completely different. I have many friends in England. And with friends I mean people whom I've known for ten years. Ten years. And do I not only have friends. I have families. Some of these people are so close to me that I feel like I am a part of their family. And that is something. I know that no matter what happens I won't be alone.

Nyt soi: Taylor Swift - Riptide 

"When a man is tired of London, he is tired of life"

Olen ollut 13-vuotias kun olen ensimmäisen kerran käynyt Englannissa. Rakastuin tähän maahan. Lontoo on aina ollut kaikkein kiehtovin kaupunki missä olen käynyt. Ajatus siitä, että vielä jonain päivänä asuisin Englannissa tuli päähäni jo nuorena.

Tuntuu edelleen hassulta ajatella että oikeasti asun täällä. Minulla on aivan upea kämppä. Tykkään mun huoneesta aivan tajuttomasti. Vaikka tämä ei olekaan kovin iso, niin tilankäyttö on ollut järkevää. Mulla on parvisänky, sen alle mahtuu hyvin sohva ja hyllyjä. Löytyy jopa oma telkkari! Jo ensimmäisenä päivänä sain paikallisen puhelinliittymän. Tänään minulle lyötiin käteen kotiavaimet ja auton avaimet. Minulla on tosiaan auto täällä käytössä, ei se oma ole mutta saan käyttää sitä oikeastaan koska vain haluan. Alkuun oli vaikeuksia saada kaikki vakuutusasiat kuntoon että pääsisin ajamaan. Niistä kuitenkin selvittiin ja nyt pääsen kurvailemaan väärällä puolella tietä! Pankkitilin avaaminen ei olekaan niin helppoa kuin olin kuvitellut, mutta se on työn alla. Oman pankkitilin lisäksi saan luottokortin perheen yhteiselle tilille. Lähipäivinä olen menossa läheiseen kirjastoon hankkimaan kirjastokorttia. Vaikka mulla on näiden kaikkien asioiden lisäksi aivan mahtavia ihmisiä ympärillä, tuntuu hassulta ajatella että oikeasti asun täällä.


Nyt soi: Edward Sharpe & The Magnetic Zeros - Home

Helsinki - London

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Ensimmäinen yö uudessa kodissa takana, tavarat melkein purettu paikoilleen ja uusi puhelinliittymä hankittu!

Olin tosiaan pakannut jälleen kerran kuin olisin talvisotaan lähdössä, ja vaatteita tuli otettua reippaasti. Lentokentän vaaka kertoikin iloisen yllätyksen; matkalaukku oli melkein 10kg liian painava. Ei siinä muu auttanut kuin avata laukku ja siirtää sieltä tavaroita käsimatkatavaroihin ja pukea enemmän päälle. Tästä löytyy tietenkin kuvamateriaalia koska äiti kulki perässäni kuin paparazzi.

                   

Selvisin koko omaisuuteni kanssa reissuun; mitään ei tarvinut jättää Suomeen. Lento meni nopeasti ja pian olinkin Lontoossa! Eka ilta meni kivasti, kun pääsin kotiin niin illallinen oli jo valmiina. Ilta menikin vaihtaessa kuulumisia. Uni tuli oikeastaan saman tien kun pääni löin tyynyyn. 

 Maisema makuuhuoneeni ikkunasta

Päivieni täytteeksi minulla on täällä seuranani pieni Nate, joka on tänään tasan 5kk vanha. Natelle on nyt tulossa hampaat, joten hän pureskelee kaikkea mistä saa otteen, etenkin muiden sormet ovat herkkua.

Wowwowwow

Lähteminen on aina ollut tosi vaikeeta mulle. Niitä kertoja on ollut niin monta, kun olen seissyt lentokentällä tai juna-asemalla ja miettinyt että mikään osa minusta ei halua nousta tuohon koneeseen. Kuitenkin aina on tullut lähdettyä ja ikinä en ole sitä katunut. Nyt kun olen jo melkein vuoden suunnitellut ja intoillut tätä reissua, niin jokunen viikko sitten todellisuus iski vasten kasvoja kuin tiiliseinä. Nyt kun lähtö oikeasti koittaa, tuntuu se jotenkin haikeammalta ja raskaammalta.

Tietenkin eniten tulee ikävä perhettä ja ystäviä. Sen kuitenkin tietää, että niihin kaikkein tärkeimpiin ihmisiin tulee pidettyä yhteyttä. Vaikeinta on hyväksyä se, että kaikki ne ihmiset joita olen tottunut näkemään päivittäin eivät enää kuulu mun päivittäiseen elämään. Sitä on vaan niin tottunut näkemään samoja naamoja koulun käytävillä ja pitkin Mikkeliä, että tuntuu hassulta että en enää vaan törmää niihin ihmisiin. Mun mielestä oli ihan parasta, että kun koulussa menin ostamaan kahvia viimeisillä hiluilla niin dexipoika jaksoi huomauttaa siitä joka kerta. Nyt kun Englannissa lähden ostamaan kahvia, ei kenenkään mielestä ole hauskaa kun kaivelen pikkukolikoita esiin.

Tässä viime viikkoina olen käyttänyt aikani melko pitkälti tärkeiden ihmisten kanssa. Olen ollut vaan niin uppoutunut siihen että saan vielä viettää aikaa näiden ihmisten kanssa, että kaikki lähtemisen kannalta olennainen unohtuu. Viime yönä kun olin käymässä nukkumaan, tajusin että pitää jostain keksiä vielä todistus minkä veisin dna:lle jotta saan nettiliittymän poikki, ja että eihän mulla vissiin vakuutusasiat olekkaan ihan kunnossa. Noh, tänään olen sentään saanut hoidettua nettiliittymän poikki.

ps. Kertokaa joku Mikkelissä dexipojalle terkkuja.

Kolme yötä joul.. eiku?

Viikko on mennyt ihan tosi nopeesti. Todellisuus muistutti tänään taas olemassaolostaan kun huomasin että on jo perjantai. Viikonloppu on täynnä menoa ja suunnitelmia enkä tiedä missä välissä sitä ehtisi pakkaamaan. Fiilikset lähdön suhteen on ollu tosi ristiriitaisia. Välillä en millään malttais odottaa että olisin jo Englannissa, funtsin mitä kaikkea sitten siellä pääsenkään tekemään ja kokemaan ja aivan onnessani suunnittelen elämääni siellä. Välillä taas mietin että miksi olenkaan lähdössä, Suomeen jää niin paljon kaikkea mitä tulee ikävä. Etenkin kun on nähnyt kavereita viimeistä kertaa ennen lähtöä ja sanonut heihei, saa sitä positiivista fiilistä etsiä kissojen ja koirien kanssa. Tänään kuitenkin on ollut hyvä päivä! Tiiän että mulla on aivan huippuja ihmisiä ympärilläni niin Suomessa ku Englannissakin.

Haluan nyt tähän väliin laittaa vähän tämmösiä fiilistelyjuttuja, millä ainakin omat päivät aina paranee.

Jenni Vartiainen - junat ja naiset

Haloo Helsinki! - maailman toisella puolen

Scandinavian Music Group - valmis

Scandinavian Music Group - mustana, maidolla, kylmänä, kuumana

Journey - Don't stop believing

Ja vikana mun tän hetken lempparibiisi:

Benjamin - underdogs

"You know when you're in love and when you're with that person, you feel like a better version of yourself? That's what I feel like when I travel. Travel is my lover." - Carole Rosenblat

"Goodbyes are not the end. They simply mean I'll miss you until we meet again" - Unknown